Mä oon uneksinut meidän vanhasta kaksiosta. Kaikki alkoi siitä ku äiskä valitti, ettei pysty kävelemään pysäkille kipeillä jaloillaan. Naukasin: "Itte halusit jäädä tänne." Äiskä siihen: "Niin halusin, mutta enpä tiennyt että jalat tulevat reistailemaan." Mä: "Sun kantapää oli kipee jo viime syyskesällä." Äiskä: "Edellisellä kerralla se parani vuodessa ilman kortisonia. Mä: "Mitäs annoit sen lääkärin tuikata kortisoninsa." Äiskä: "Oot ilkee katti." Mä: "Totuudentorvipas." Äiskän nyrjähtänyt nilkka alkoi tänään vihlomaan enemmän, siksi se marisee, eikä huoli mua edes viekkuun. Se ei saa kuulemma nilkkojaan sopivaan asentoon, jos mä lepäilen säärten vieres. Äkkiä mä aloin kaipaamaan entiseen kaksioon. Tuo oli siellä paljon kiltimpi. Narisi vähemmän. Leikki enemmän. Toi useammin herkkui etc...

No, joo. Tänään meillä oli eka parvekepäivä. Laitettiin matot ja tuolit. Juotiin kaffeet ja kuunneltiin leikkivii lapsii. Ja illan oon saanut lojuu äiskän sylis. Oikeestaan me tykätään jätte paljon Vuorenjuuren kaksiost.

Nukkukaa makeesti kaikki kamut!