Aika masentavaa. Äiskä tuli kotiin suuren pahvilaatikon kanssa. Mä tiesin jo askeleista rapussa, ettei mulle oo mitään, enkä viitsinyt mennä ees vastaan. Äiskä sitten puhisi sen laatikkonsa kanssa. Soitti puheluita ja hikoili. Se töni mua pois luotaan ja sen otsaryppy syveni syvenemistään. Se oli kantanut jo aikasemmin television parvekkeelle. Mä olinki ihmetellyt ko meillä oli niin hiljaista. Äiskä valitti ku ei voinu kuunnella uutisia, eikä kattoo jääkiekkoo, kotikatuu, metsoloita ja jotain dokumenttii. Mä niistä piitannu, mutta ininä otti aivoon.

Uus televisio on sitte piuhoissa ja kohisee tosa pöydällä. Viimesestä puhelusta tajusin, että äiskän pitää tehä huomena uus reissu asioille. Se ostaa semmosen perusdigiboxin Veikon koneesta ja toivottavasti viimeinkin mulle kipollisen mungoja.