jo ties kuinka monetta päivää. Kai siks et äiskä on löytänyt kirjastosta monta luettavaa pikalainaa ja Tiimarista vahvemmat lukulasit. Äiskä syö sata sivua luettuaan porkkanan, kaksisatasen jälkeen toisen porkkanan, kolmisatasen jälkeen ompun jne. Se väittää et haritus, kirjainten pomppiminen ja hämärtyminen loppuu hetkeksi ja keskittyminenkin hiukan parantuu. Mä epäilen, mut äiskä viis veisaa mun kommenteist.

Taas tuli vanha kuva esille. No siinä ei ainakaan näy mun kalutut takajalat. Äiskä lääkitsi mua eilen antihistamiinilla. Söin marjajogurtin ja aloin lipomaan huuliani ku äiskä ilmoitti et jauhettu pilleri meni sit kitusiis. Murjasin paheksuntani enkä tajunnut varoa kättä joka tarttui kinttuuni. Hajusta tunnistin Hydrokortisonin, mut taistelin turhaan. Pian jalat kiilsivät tönkköinä rasvasta. Mä spurttailin ympäri kaksioo, kinttuja ravistellen. Ja niin kuin aina tyydyin lopulta kohtalooni.

Kutina lakkas ja uni voitti.

Lukemisharjoitukset jatkuvat.

Elämä senkun soljuu eteen ja taakse.

Leijuu

Uppoaa syvälle, syvälle

Jakaa päivän ja yön

On

On vain