sukulaisten ympäröimänä, muistutti äiskä. En tiedä mun sukulaisista mitään, sitten lapsuuden, muistutin äiskää. Et oo vienyt mua heitä tervehtimään, lisäsin. Äiskä väitti ettei edes muista mistä mut haki Konalaan. Vain se jäi mieleen, et huusin kurkku suorana ajomatkan, enkä luottanut tippaakaan äiskän kykyyn turvata lapsuuteni lopun kauhun hetket. Alkuhysterian jälkeen toki kiintymykseni ottoemoon oli riipaisevan hellyyttävää, kaikkine neuroottisine venkoiluineni kapusin suoraan sydämeen, eivätkä suukkoni jalkateriin jääneet vaille vastakaikua. Olin täydellinen kissa. Oikein kissojen kissa. Kotimme kuningatar. Tosin kruunuton. Toisinaan se hiertää. Toisinaan ei!

Hei kaikki kotienne kokonaan hyväksytyt ja muut. Olkoon iltanne onnellinen!