Oikeesti käänsin selkäni äiskälle ku se ei antanu mun polkee sylissään. Polkeminen on tosi nautinnollista. Muistuu mieleen ne ajat ku kissa- äiskä imetti mua ja mun kahta broidii. Mun piti taistella nisästä veljien kans. Siinä tiimellykses opin pitään puoliani. Ja osaan vieläki, mut äiskä ei tiedä sitä. Se luulee olevansa pomo. Eikä tajuu et mä tanssitan sitä mennen tullen vähä joka asias. Joskus kyllästyttää ku sillä ei leikkaa, tai se päsmäröi, nöyryyttää ja torveilee. Mä annan sen olla. En viitsi kauheesti kouluttaa. Toivon vaan et siperia opettaa. Ehkä aika. Tai tai.. En mäkään kaikkeen tiedä vastausta. En toisaalta haluakaan tietää.

Tänään ollaan etupäässä kuunneltu radioo ja luettu lehtii. Ei olla ees parvekkeel käyty kaffil, mut nyt näyttää et sinnekin mennään. Mikrossa nimittäin lämpenee mukillinen kahvia. Taidan lähtee ovelle naukuun.