Osasto 16:sta lastenhuoneen puhelin soi.

"Tämä on sinulle", sanoi Sisko

Otin luurin. "Ahaloo", kuului äidin puuroinen ääni. Oletko töissä vai kotona. Vastasin olevani juuri tullut yövuoroon. Hetken hiljaisuuden jälkeen äiti jatkoi: "Minulla on ikäviä uutisia. Isä on ollut Typpön miesten kanssa veneellä merellä. Olivat oikein yökunnissa. Tänä aamuna paluumatkalla isä oli saanut sydänkohtauksen. Miehet sanoivat isän näyttäneen heti elottomalta. He ajoivat veneen rantaan ja soittivat hätänumeroon. Samoin minulle. Mitään ei ollut enää tehtävissä. Kun tulin rannalle näin isästä, että kuolema oli ollut tuskaton. Hän makasi siinä niin rauhallisena ja kauniina.

Luuri vavahteli kädessäni. Yritin sanoa jotain, mutta ääntä ei tullut. Lastenhuoneessa vauvat parkuivat. Vastasyntynyttä tuotiin synnytyshuoneesta. Se oli pieni poika. Työkaveri otti sen puolestani vastaan. Tarkisti vauvan numerotunnuksen ja laski pienen hoitopöydälle.

Sain kysyttyä äidin voinnista. Hän vastasi voivansa hyvin otettuaan lääkärilltä saamiaan rauhottavia lääkkeitä. Minun piti lopettaa puhelu kiireiden takia. Työkaverille sanoin isäni kuolleen aamulla. Hän alkoi kertomaan oman isänsä kuolemasta ja kysyi sitten haluanko lähteä kotiin. En halunnut. Jatkoimme vauvojen kuivittamista vaiteliaina. Tupakkahuoneessa puhuimme kuolemasta. Kerroin miten kaunis kuolema isälläni oli. Hän omastaan. Surutyötäkin mietittiin. Minulla lukemani teoriat hallussa. Hänellä jo oikeasti kokemusta.

Aamulla raportilla mietin näkyykö se minusta - isän kuolema - suru. Joko kaikki tietävät asiasta. Raportin jälkeen osastonhoitaja esitti surunvalittelun. En osannut sanoa siihen mitään.

Päivällä piti nukkua, mutta ei nukuttanut.

Seuraava yö meni kuin unessa. Uudet elämän ihmeet huusivat, saivat pulloista äidinmaitoa. Aamulla pienet kiikutettiin äitiensä rinnoille.