Tänään se taas hyökkäs, öykkäri sisältäni!

Mä revin raivottaren lailla keittokomeron verhoo. Itseasiassa se aloitti jo eilen, mut sain äiskältä suihkun naamalleni. Ajatelkaa nyt verhojen leikkuusta vettä päälle. Että nolotti. Menin tuolin taa kuivaamaan nassuani. Siinä samalla mietin kostoa, mut äiskä meni nukkuun ja mäkin sain rauhoitettua itteni. Mut unohtanut en. En totta tosiaan.

Aamulla äiskä kerto uniaan. Mä annoin sen vuodattaa ja siirryin vaivihkaa keittiöön. Olin terottanu kynnet. Ja sit annoin palaa.  Äiskä paasas: "Lensin pitkiä matkoja kauniissa maisemissa, merien yllä, vuoristoissa, kylien ja kaupunkien halki.."

Mä ehdin rei`ittää verhon. Sit äiskä huomas mut ikkunas. Se tuli siihen viereen, kiipesi jakkaralle, kiskoi verhon pitimistään, kääri sen rullalle ja työnsi roskikseen. Se sanoi: "Kiitti Viivi, eipä tarvi tuohon pesujauhetta kuluttaa." Mä kattelin sitä. Aattelin: "Hukkaan meni hyvä suunnitelma. Ei vettä, ei reaktioita, ei niin  mitään".

Äiskään ei voi enää luottaa. Se on lakannut suuttumastaki mulle.