eikä siihen sen kummempaa tarvittu kuin äiskän uppoutuminen Roslundin&Hellströmin kirjaan: Tyttö katujen alla: mä lainaan takakannesta: kirja vie mukanaan kuin tumma virta: se kuohuu yhteiskunnallista uskottavuutta, ja armoton pohjavire pitää otteessaan. Niin myös äiskää. Mä en saanut ees sylii lämmittää: hyvä jos jalkoja. Kaupasta tuli lohtuna muutama kalkkunaliivatesörsseli. Eikä ruohoa ei. Äiskä väitti et ruohon nipisteli pakkanen, samoin sormet, joten revi niillä sitten nurtsii. Ei onnistu ei. Kuulemma.

Seuraavaks tuo nollas television. Sen kuva ku oli paisunut yli äyräittensä, eikä tekstiä näkynyt enää lainkaan. Nyt ruudus värisee niin littee kuva et pakkaa naurattamaan ihmisten habitus. (ja miksi ei eläintenkin) Tekstiä täytyy tihrustaa nokka ruudussa, eikä äiskän korjausyritykset ota onnistuakseen. Niin että. Masennus, masennus jää minuun. Kaivaudu sisälleni. Tule porteistani. Asu kanssani. Niin äiskä käski suhtautua yllättävään alakulooni.

Taas sytytämme kynttilän ja juomme vesirinkelikaffeet.