Mä oon tänään ihmetelly, ko ovikello on soinu yhtenään. Äiskän kaa me tiedetään, et siel on alakerran naapuri, mut me ei ny jakseta kuunnella sen tosi monta kertaa kertomia asioita. Aamulla me avattiin, mut äiskällä oli aamupala syömättä ja sit se sano menevänsä asioille. Mä kuuntelin niitä soittoja, ko äiskä viipy ja viipy. Viimein se tuli hikisenä ja kuoleman väsyneenä. Ja samassa soi ovikello. Äiskä siihen, et nyt et avaa mä haluun ensin rauhottuu. Ihanko mä sille avaisin oven. Eihän se ees tykkää musta.

Äiskä sano, et sen käy sääli, mut ei se kertakaikkiaan jaksa sen Säteen kaa. Ja mä vastasin, et on mullaki sääli. Siinä me sit säälittiin toisiamme. Itseasiassa säälitään edelleen. Mulla sit tätä sääliä kummempaa tänään.