eikä äiskälläkään. Helluntai pääsi yllättämään. Ihan liikaa kaikenlaisia juhlia toukokuussa ja ensiviikolla äiskällä lääkäreitä oikein tuplasti. Taitaa tulla taas uusi diagnoosi ja uudet loppuelämän lääkkeet. Suusta lähtee ainakin yksi risa hammas. Kohta ei ole millä purra: liemet ja sopat haisee kaksiossa entistä useammin. Mäkin taidan tyytyä niihin: solidaarsuus- syistä.
Äiskä on taas pilkkonut vanhoja kirjoitelmiaan. Osansa saivat myös kirpputoreille kelpaamattomat kirjat. Ei ihme että yskittää. Mua vain aivastuttaa. Vaikka äiskä imuroi tehorakkineellaan meidän sängyn (huom. meidän siis) sen allergiat kukoistaa. Mutta, kyllä Predisolon auttaa ja me totutaan toistemme karvoihin ja hilseisiin. Mä oon nykyään tosi kiltti kissa. Viikolla olen naukunut vain ulko- ovella: anna äiskä äkkiä mulle ruohotukko, anna, anna, annnaaaa... Äiskän onnea on niin sydäntälämmittävää seurata. Se rakastaa mua juuri tällaisena hissukkana. Kukkia nuuhkivana kissa- mummelina. Aatella et opin miellyttämisen taidon. Tuosta vain. Ilman sen kummempia elämäntaidonoppaita.
On kiva olla fiksu kissa!