Mä olin viel nukkumas ku äiskä tuli silmät turvonneena makkarist aamupalan laittoon. Se sano, et olipa raskas yö. Mä siihen, et miten yö voi olla raskas. Sit äiskä kerto, et pesi pyykkii aamuun asti. Sen pyykkivuori vain kasvoi ja kasvoi, eikä se saanu apuu mistään. Se heräs siihen et hukku pyykkivuoreen. Tukehtu sinne. Tai ei saanu henkee. Aikasemmin se jo näki unia et pyykit liehu naruilla vitivalkosina, raikkaan tuoksuisina, eikä niissä ollu yhtään pissaläikkiä. Aiskä tuumas et sairaus on tuonu revanssion tullessaan tai oliko se regressio, en mä muista. Mä lohdutin äiskää. Kiersin sitä ko kuumaa puuroo. Annoin sen sitte tehä rauhasa aamupuuhat. Ymmärsin sitä. Ja se mua.