Vielä eilisestä. Äiskää ainakin väsytti. Aloitin herättelyni jo hyvissä ajoin. Keksin kaikki mahdolliset ja mahdottomat tekosyyt miksi en pärjää olkkarissa yksin. Tuloksetta.

Ja vihdoin. Jo lähellä yhtätoista kuului lupaavaa kääntelyä. Sitten vimmaisaa yskintää. Kilinää. Kolinaa. Muminaa.

Äiskän turvonnut naameli oli näkemisen arvoinen. Tortut paloivat, kuulutti käheä ääni. Miten niin paloivat, naukasin: mehän söimme ne eilen. Siis unessani, sanoi äityli. Ai, jaa, lohdutin.

Ja äiskä: Mitä rauhallisemmin otan tämän vaillinaisen elämäni, sitä ruuhkaisempia ovat yöt unineen. Töitä riittää, vaikka muille jakaa. Kannattaisko tiivistää tahtia päivällä? kyselin. Varmaan. Ehkä. Kai. En usko. Ei sittenkään. Olen tyytyväinen tähän nykyiseen eloon. Niin mäkin, sanoin.

Kamut täällä ei ees myrskyä tänään. Entä teillä?