Parvekkeen ovi on ollut päiviä levällään. Mä oon hakenut varjoo tai tullut sisälle koriini rentoutuun. Syöntien välil käyn saavin päällä meditoimas. Tyhjennän pääkopan turhast roinast. Sit istun. Istun. Istun. Keskityn istumiseen. Ja istun lisää. Paistit kuulemma ihmettelee ku en huomaa ees niitä. Pääskyset saattaa tuikata nokan edest. Lehmusten siemenet tarttua turkkiin. Tuuli leyhyttää viiksiä. Äiskä kutsuu herkuille. Musiikki soida. Televisio pauhata. Ihmiset meluta pihalla. Alakerran koirat haukkuu.

Mä istun. En kuule. En nää. En maista. En haista.

Istun.

Istun.

Havahdun ku äiskä kietoo kädet masun ympärille ja kantaa mut tupaan. Sulkee parvekkeen oven. Tarkistaa nappulat. Laittaa repun selkään ja sanoo: "Meen asioille. Hei, hei. Oo sit kilttinä kissana." Oven lukko kirahtaa. Äiskän askelet rapus loittonee. Ulko- ovi napsahtaa auki ja pamahtaa kiinni. Mä meen koriin. Koriini turvaan. Oon kuullut puhuttavan sikainfulenssasta. Mä pelkään et se hyökkää meille ku äiskä lähtee ulos. Varmaan jättiläismäinen röhkivä porsas, jolla on infulenssaan kääritty ruho. Mä pelkään et se saa mut valtaansa. Manipuloi ja viettelee. Ottaa omakseen ku äiskä on poissa.

Tänään luulin et infulenssa riepottaa mun turkkii. Nahkaa nyki vietävästi. Mä en hallinnut sian temppuiluu. Sit äiskä avas uksen. "Ootko kaivannut mua", se kysyi. Mä kiehnäsin, nuolin ja rapsin äiskän kinttui. En kehdannut naukua siitä flunssasta.

Me naposteltiin. Kattottiin televisioo. Juotiin kaffit parvekkeel. Huomenna kysyn äiskältä, voiko se kauhee karju tarttuu minuun.