Äiskä oli taas ihan haltoissaan ku kuuli et pikku- ihminen on tulos kylään. Siltä meinas mennä insuliinitki napaan ja kahvit väärään kurkkuun. Mut se päästi jo aamusta parvekkeel, eikä ovea oo suljettu vieläkään. Nikon on napsunu. Kahvia ja teetä juotu. veileipiä syöty. Tosin en mä. Pikku- ihminen kiinnostu mun naksuista. Se aiko uittaa niitä vesikupis, mut Jenni ehti hätiin. Se konttas mun piilopaikkoihin. Ryömi tuolien alle ja hihkas välil et korvat soi. Mä väistelin. Tulin tyrkylle ja pamahdin piiloon just ku pikku- ihminen hipas turkkii. Aattelin et sen kans vois olla kivaki leikkii piilost, mut viel meni pupu pöksyyn.

Yks juttu mua ihmetyttää. Se toistuu joka kerta samanlaisena. Ensin ovikello soi. Äiskä avaa uksen. Se taitaa sanoo et tervetuloo. Samassa pikku- ihminen pakittaa. Se nostetaan kynnyksen yli eteiseen. Äiskä sanoo: "Meillä on ollut niin ikävä sua. Nukkekin on odottanut ja Antti." Tänään se unohti mut. Tuntu niin tyhjält ku Viiviä ei sanottu. Mä loukkaannuin sydänjuuria myöten. Vasta iltasel äiskä sai anteeks. Sain nimittäin ihanaa terveysruokaa suoraan eläinasemalta. Tiikeriltä jäänyttä vitamiinipommia.

Maiskis!