ja jatkoa seuraa kahdeksalt. Mä oon kerjännyt huomioo niillä tavanomaisil kynsitempuil, hypännyt kerran äiskän niskaan ku se luki lehtee, luistellut eteisen matolle kakkavanan, etsinyt turvaa äiskän viekust ym... en enää muista kaikkee. Äiskä uppoutui kirjaan. Ei nähnyt. Ei kuullut. Ei haistanut. Ei maistanut. Ei vastannut. Ei puhunut. Ei tullut. Ei ollut. "Tylsimys," naukaisin. Ja äiskä: "Samaa voin sanoa susta." Mä siihen: "Eläväs luulet." Ja äiskä: "Täysillä." Mä: "Kuolla joutaisit." Äiskä: "En kiusallakaan kuole." Mä: "Oot ku laho puu." Äiskä: "Pistäppä Viivi mun puusta ottama kuva blogiis."

Täs ois puita kateltavaks. Janneki soitti et tulevatkin vasta perjantaina. Äiskä sanoi et sopii. Multa se ei tietenkään kysynyt. Oon kuin ilmaa. Näkymätön äiskälle. On se niin väärin. väärin. väärin. vai mitä kamut ootte mieltä. Kaik päätökset tekee tuo yksinvaltias kaksiossa.