Äiskä nous tavallista myöhempään. Kuulemma siksi et mä makoilin sylissä, enkä päästänyt ajoissa nukkumaan. Se katto mua syyttävä ilme naamalla. Ja millaisella naamalla. Silmät viiruina. Nahkapussit luomina. Hirveä särky takaraivos. Hiekkaa luomien välis jne jne. Äiskä hauto kasvojaan pitkään ja hartaasti. Siveli luomiin kortisonivoidetta. Avas nekun Beconasella. Nielas Xsyrtalin ja laitto nenäsumutetta simänurkkiinki. Se sano: "Mitähän lääkäri tähän sanoisi, tiiätkö Viivi?" Mä siihen: "Kurnauuuuu.." Äiskä sano: "Nyt meni ohi." Ja minä: "Taisin olla liian kauan Malmil ku oot lakannu ymmärtämäst mua." Äiskä ei vastannu, vaan kaivo Nikonin. Tässä näätte. Vähitellen silmäviiruist alko tuikkiin siniharmaat tähdet. Ainaki mun mielest.

Nyt sillä alkaa painuu hypoglykemian puolel. Mä meen lämmittään äiskäl Atrian lihapullat muusilla. Saatan jatkaa blogii illemmal. Äiskä ku sano et Ringan ja Peten kisu on kuollu. Se on pudonnu ikkunast ja kuollu. Niinku Tiikeri ja Petteri. Ihan kuollu. Syvälle sydämeen sattuu, sano joku lauluntekijä. Niin nyt myös mua.