Vaikka olen harmaa kissa, järkytyin ku äiskä sanoi et karvani näyttää harmaantuneen. Turkissani selkäpuolella on kuulemma värittömiä tupsuja. Peiliä apuna käyttäen totesin saman. Apua, mee ostaan mulle karvaväriä, pyytelin kaiken aamua. Äiskä vain jökötti kahvikupposensa ääressä, lehti peittonaan, eikä tehnyt elettäkään auttaakseen mua. Menetin malttini. Loikkasin patterille. Riivin verhoja. Revin. Rei´itin. Suikaloin. Sakset naksuivat. Kynsien kärjet piikittivät tuolin. En luovuttanut. En tällä kertaa. Väriä oli saatava hinnalla millä hyvänsä. Sauhusin pitkin kaksioo. Huusin: väriä, väriä, väriäää... Äiskä nappasi luurit korvilleen. Toivotonta aattelin. Senkin sohvaperuna, sihisin ja pistin pääni äiskän kainaloon. Kainaloisena harmaat unohtuivat. Hetkeksi!