Me odoteltiin  ja odoteltiin. Sit Janne soitti, et ne tulee huomenna perheen kans. Se oliki ilouutinen. Päätin et annan pikku- ihmisen silittää mua niin monta kertaa ku se haluu. Äiskä raivas eilen täst pöydältä radiorohjakkeen vierelleen. Se sano, ettei kuule muuten sitä kunnolla. Mä oivalsin heti, et sain uuden makuupaikan. Hiljaisen ja lämpimän. Lisäksi mulla on tässä nuo kaksi kukkaa. Ne on ainoat kasvit, jotka ei oo maistunu mulle. Kukoistakoot rauhassa.

Äiskä tos miettii, et jaksaisko jo lähtee vaatekauppaan. Se on 20 kiloo laihempi ku viime vuonna, eikä sillä ole mitään päällepantavaa. Aattelin sanoo, et antais karvojensa kasvaa, niin tuokin huoli häviäis. Se luki mun ajatukset ja tokasi: " Sairaus vei puolet hiuksistakin. Tukkaa lähti ihan tuppoina." Tarkemmin katottuna niin taitaa olla.

Nyt se kaappas imurin. Mä oon kuulemma karvottanu ja mungottanu tän kämpän niitä pullolleen. Ite se varistelee rouhesämpylöistään jyviä lattialle, mut siitä on turha huomautella. Pakko painuu piiloon hirviö syöksee tulta ja tulikiveä.