Oon tänään tosi herkillä. Nojailen äiskään ja toivon et Banzo unohtaa olemassaoloni. Kaikki alkoi siitä ku äiskä meni makkariin päikkäreille. Banzo haastoi mut taistoon. Mä kieltäydyin. Menin muina miehinä vessaan. Hetken kuluttua uksi raottu ja Banzo naukas: "Mullakin on hätä." Mä siihen: "Saat luvan odottaa." Banzo tuli laatikon viereen. Mä sain hepulin. Säntäsin pystyyn. Laatikon sisältö levisi lattialle. Roskis hyrräsi eteiseen. Tavarahyllykkö kaatui. Putelit ja vaatteet leijailivat Hesari- silpun sekaan. Äiskä heräsi rytinään. Se paasas: "Öykkäri- katit, nyt ootte siivosti et saan nukuttua." Nukuttua, nukuttua, ku pitäis puolustaa mua. Mä liimauduin verhon taa. En tullut syömään, en juomaan, en syliin. "Paijatkoon Banzoonsa,"aattelin. En anna sille anteeksi. En ikinä. Mut mä en oo syntynyt pitkävihaiseksi.

Äiskän kintut, äiskän sääriä mä rakastan yli kaiken ja kaiken yli.

Kuva todistakoon tunteeni aidoiksi.

Rakastakaa kamut toistenne kinttuja ;-)