Äiskä tuli makkarista ja marisi; "Oot tainnut roikkua koko yön ikkunassa, kun liina on pullollaan sun karvojas?" Vastasin siihen, et missäs muuallakaan, ku ei nukuttanu yhtään. Luulin et tää unettomuus on kuuhullutta. Myöhemmin tajusin et oonki ollu kamalan huolissani äiskän terveydestä ja vähä omastanikin. Mulla  kintut kutiaa vietävästi. Äiskä arveli,et se johtuu mun ruokavaliosta. Oon herkutellu Kitekatilla, eikä se sovi mun hipiälle. Kintut on nyt kauheen näköset. Hävetti, ku äiskä sano: "Otetaan noista kuva, niin saat laittaa sen blogiisi."  Minä siihen naukasin; "Vain kuolleen ruummiini yli." Onneksi äiskä ei ryhtyny vakoileen ja kuvaan mua salaa. Eilisen pidinki takajalat tiukasti mahan alla maatessani äiskän nokan alla tuossa matolla. Musta tuntuu, et äiskä ei ymmärrä tän häpeän määrää ja laatuu. Meil on niin erilaiset oireet näist vaivoist.

Nyt tuli ilouutinen. Äiskä ryhty veteleen vaatteita päälleen. Pukeminen on hidasta. Se viivyttelee tarkotuksel, koska taivas vetäyty pilveen ja ukkonen jyrähtelee. Pysäkille pitäis mennä sontsan kans, eikä äiskä haluu olla mikään ukkosenjohdatin. Naukasin; "Mikä ihmeen johdatin?" Ja äiskä: "Nuo salamat saattaa iskee ja vaikka tappaa!" No, kyllä mä kestän mungoittakin, jos lähteminen on noin vaarallista. Tuli niin pimeää, ettei näe kirjoittaa enempää.

Moi!