ja mieli kiihkosta sekaisin.

Äiskä luuli et mul on tulehtuneet virtsatiet ja tarjosi viikon verran joka välissä ylimääräistä juotavaa. Mä muistin kiimaiset katit, mut olin unohtanut miltä tuntuu ku mahaa polttaa ja nykii. Mä revin raivoissani hyllyiltä alas pyyhkeet, äiskän alusvaatteet, nenäliinapinot, liinat, kaiken minkä irti sain ja tirutin niitten päälle pienet pisut. Raavin jopa omien raksujen päälle pissapaikan, samoin ruoka-alustalle. Kävin tarpeillani tiskialtaalla, pyykkikorissa, verensokerivihkon päällä, roskiksessa, matoilla, keittiön pikkumattoon lorauttelin useamman kerran. Lopulta äiskä oli tunkenut kaikki tavarat kaappeihin, vienyt matot pestyinä partsille ja sulkenut korvansa mun kaameimmalta mourunnalta.

 Pikkuhiljaa aloin toipumaan. Äiksä oli antanut mulle kaiken ymmärryksensä. Paijannut. Hellinyt. Hemmotellut. Antanut nukkua rinnallaan. Tarjoillut juotavaa parhaimmista astioistaan keittiön tai olkkarin pöydillä. Tukenut kaikessa: voi äiskän pikkuinen, joko helpottaa. Kullta. Kulta. Äiskän rakas. Mamin pieni. Äitin söpöliini.

Kuva taitaa olla edellisvuoden kiima-ajalta. Nyt kamut elämä on taas entisensä. Äiskä keskittyy Celian kirjoihin. Mä loikoilen jalkopäässä. Juomaksi on pelkkää vettä. Ruuaksi erikoisherkkuja Tarjoustalon loppuunmyynnistä. Näin surulliset kuvat Kuuselan isännän matkoillaan tapaamista kateista ja kiitollisuus kaksion lämmöstä valtasi mieleni. Toivon teille kamut kaikkea hyvää! Tsau!