Eilisestä asti oon oottanu, oottanu ja oottanu!  Viimein äiskä väänsi ittensä ylös tuolista. Mä hyppäsin läppärin ääreen. Napsuttelen tässä. Äiskä aukoo keittokomeron kaappeja. Tiskaa tiskit. Jopa mun ruokakupit. Äiskä laittaa puikulat kiehuun. Mulla on näköyhteys sen touhuihin. Nyt se repii salaattia kulhoon, pilkkoo kurkun, halkoo minitomaatit ja sanoo että siinä ainekset tänään. Höysteeks se kaataa salaattiin oliiviöljyy, jogurttii ja mausteeks valkosipulijauhetta. Se ei viitti tehä perunoille kastiketta ko tuuletus meni pois päältä. On silläki murheet! On meillä murheet! Ei yhtään mungoo jälkiruuaks. Itellä sillä on Lidilin mansikoita. Lidilist ei kuulemma saanu ituja. Mä napsutan edelleen. Äiskä pitelee mahaansa. Et puikulat on hyvii, se totes ja väänty tuolistaan pois. Huomasin et se meni jääkaapille.

Tuttu ääni!

Äiskä, ei voi olla totta, ei voi!

Mut on se. Pitää lopettaa. Tuli nimittäin kiireitä.