Tänään.

Pieksin sitä kun en muuta voinut. Olin herännyt yläkerrasta kuuluvaan paukkeeseen aivan liian varhain. No, varhain ja varhain, mut äiskän ja mun vuorokausirytmin huomioon ottaen yöllä! Joo, ihan totta, vikisi muovinen rotan jäännös maton päällä. Kun äiskä näki terävät muovinpalat: suuri huoli ramppasi kaksioon. Entä jos suolistos repeytyy ja entä, entä, loputtomia arvailuja sinkoili korviini. Hyvä ettei lähtenyt kiikuttamaan lääkärille. Mulla oo mitään hätää, naukasin. Mistä tiedät, sanoi äiskä. Ei tunnu missään, ulvahdin ja ponkaisin maton kimppuun, kun meteli yläkerrassa yltyi. Pelotti et kattoon puhkaistaan reikä. Tullaan reiästä meille. Menisi oma rauha ja rakkaus sen siliän tien.

Pauke on loppunut. Ootellaan Nannaa ja isiä. Minäkin ootan. Näyttää et myrsky alkaa tyyntymään. Ehkä ne sieltä tulee. Ehkä?