jatkuu, jatkuu, jatkuu. Antaa jatkua: saan pitää äiskäni viekussa. Saan ihailla kinoksia parvekkeen kaiteella, pihalla ja huoltopömpelin katolla. Ihmiset  puuttuvat. Kukaan ei viitsi kahlata lumessa. Ei, ellei ole pakko. Meillä tunnetusti vain harvoin on pakkoa ulkoiluun. Äiskäkin nukkui taas iltapäivään. Mä mourusin kuusi hoota. Kai? Ainakin kurkkuni käheytyi. Ilo läikkyi rinnassani liukkarin viimein kolistessa. Asetuin raapimaräsymatolle evät levällään. Mutta! Pettymysten pettymys. Äiskän vessakiireet estivät silitykset. Myöhemmin Viivi, myöhemmin. äiskä huuteli huussista. En viitsinyt keittää kahvia. En voidella näkkärii. En viipaloida saronii. En kuorii porkkanaa. Äiskän palatessa freesin poninhäntänsä kanssa kokkaamaan: pyysin courmettia. Sain ikuista: maksaa ja kanii liivattees. Ei huvittanut kiitellä. Paprutkin haisi. Äiskä väitti, laittaneensa laatikkoon puhdasta silppuu. Tuu haistaan, huusin. Haista sinä, sain vastauksen.
Tovin sulateltuani ankeaa elämää: kiipesin lämmittämään äiskän kinttuja. Hesaris riitti lukemista.
Nyt olisi aika tasoittaa molempien sokerit. Sitä ennen kuunnellaan katsaus Darfurista. Pöö!