Mä lekottelin parvekkeel. Kattelin pilvien liikkeit  ja muotoi. Mäntyjen kasvustoi. Kurkin naapurien ikkunoit. Vastapäätä meitä katottiin televisioo. Alempana sälekaihtimet takasivat yksityisyyden. Ekassa kerrokses pestiin ikkunoit. Meillä lasit pestiin viimeks vuosi sitten. Näkyvyys on kuitenki terävä.

Äkkiä männyn runkoo kiisi kolme paistii. Jokaista seurasi paksu häntä. Mä naukasin olkkariin: "Nikon tänne ja sassiin."

Äiskä huusi: "Onks sulla metkut mieles." Mä siihen: "Ei mulla, mut puus vilisee paistei. Erilaisii ku ennen. Tuu kattoon mitä ne oikeen on. Hännätki on paksumpii ku mulla."

Äiskä ei nähnyt mitään. Se kuvasi mua. Sitten mäntyi ja taas mua. Mä karjasin: "Ootko sokee. Paistit pomppii et oksat heiluu. Ne napsii oksist kaikki kävyt ja syö ne. Kato ny maahan leijailee hiukkasii."

Äiskä tuumas. "Käyn hakeen rillit, oota vähän."

Äiskä laitto plus kolmoset nenälle ja kuvas taas mua. Hermostuin totaalisest. "Perskules, jätä mut rauhaan ja kato noita ruskeit vekkuleit. Mitä ne oikeen on?"