Äiskän piti vaihtaa takaisin vanhaan selaimeen, et sain itteni taas näkyviin. Ja sehän kesti ennenkuin uusi selain saatiin pois me harmaannuttiin sadan karvan- ja -hiuksen minuuttivauhtia. Nyt mä sit toivon hartaasti et tää Konalassa ikuistettu uhkarohkea postaus saa ansaitsemansa huomion. ( vaatimaton toivomus kommenteista on vähin mitä uskallan kamut pyytää)

Tämän pilvisen ja leudon tiistaipäivän aloitin klo 2 aikaan, naukaisemalla; äiskäää, Hesari putosi postiluukusta; mä haluun tuoreet tiedot Libyasta, heti nyt, eikä aamulla. Varmaan arvaatte, että turhaan huusin. Äiskän kuorsaus voimistui voimistumistaan. Yritin uhkailla; käytävältä kuuluu laahaavia askelia.....ovea väännetään auki saranapuolelta.....jättiläismäinen hirviö lähestyy liukuovee.....se ase painautuu mun otsaan..

Äiskän jousipatja äänteli ja kuului ulvahdus; katti nekku tukkoon tai sut kuolo korjaa!

Nukuin tovin.

Herätessä. Pahoinvointi vyöryi ruuansulatuskanavaa suuhun. Kirjavoin matot ja mourusin; tuu siivoon, täällä haisee eilinen patee.

Äiskähän tuli. Haki sangon, harjan ja rätin kylppäristä. Teki puhdasta jälkee. Siivos ittensäkin ja asettui minut ruokittuaan kahveineen, porkkanoineen ja marjoineen Hesarinsa ääreen: sain kuulla et Libyassa kapinallisia oli pommitettu ilmasta. Hyi, Kaddafi aattelin ja toivoin kansalle parempaa tulevaisuutta.

Kamut mun tarttee mennä maate.

Me kaksi toivomme hyvää naistenpäivänloppuosaa teille kaikille!