"Äiskä tuu olkkariin, täällä naukuu Viivi."

Näin mourusin tunnin ennenkuin syntyi tulosta.

Tuo aamulla. Tai oikeastaan päivällä. Nautaa sain vasta pesujen ja pisujen jälkeen. Sit piippas luuri. Äiskä roikku puhelimes hyvän tovin. Sukulaisista riitti juttua. (Mä muistan ja silleen) Hesarin jälkeen tapahtui pienoinen ihme. Äiskä veteli ylleen kunnon vaatteet, pakkasi repun ja vilkutti tavanomaiset: "Oo kilttinä kissana, menen asioille."

Aikaa kului. Tunti. Toinenkin. Kolmas. Sit hissi pysähtyi kolmanteen kerrokseen. Kassit työntyivät sisään ovenraosta ja äiskä. Mä haistoin tuoreen ruohon. Se maistui taivaalliselt.

Äiskä kuumensi lohisoppaa itselleen. Mulle on illaksi ihan uusii pussukoit. Jännittää mitä niistä löytyy.

Nyt hoidan äiskän jalkoi. Se löysi kadonneen punaisen peiton. Peitto tuoksuu Konalan kaksiolle. Hetken kaipasin sinne. Mutta vain hetken. Olkoon menneet. Peitto riittää.

Kamut torstai on toivoa täynnä, onko?