sanoi äiskä kun mä "leivoin" sen mahaa ja käsivartta. Se tökkäs mut kauemmaksi ja toisti: "Usko nyt, älä viitti."

Jatkuva älämölö loppui vasta kun suostuin poistumaan sohvalta. Mitä nyt  x10 ensin tarjosin lahjomatonta "tikuttamistani" kera kynsien. Äiskä oli tullut henkeäsalpaavalta Lidil- reissultaan aivan liian painavan repun ja kassin kanssa ja tahtoi levätä rauhassa ennenkuin purkaa tavarat. Mä taas olisin halunnut tarkistaa mulle heti nyt tilanteen ja rupesin skitsoilemaan. No lopulta selvisi ettei mulle ollut kuin ruohoa. Kaappeihin kyllä nosteltiin monenmoista purtiloa täynnä laihismehuja- hilloja sun muuta ihmisevästä. "Niinpä," marmatin, "pitihän se arvata ettei mulle oo mitään." "Eilen sait uusia liivateherkkuja," puolustatui äiskä. Se sulatteli mikrossa maissinjyviä. Söi niitä välpalaksi ja heitteli mulle pyydystettäväksi. Ja mähän metsästin. Jalat tuntuivat jousilta, kun ponnistin ilmojen halki jyvien kimppuun. "Muistit mun lempiharrastuksen," kiittelin äiskää. "Enhän mä kissaani unohda," hykerteli tuo ja heitti korkean kopin ilmaan. Se napsahti avoimeen suuhuni. Loput sain kiinni lennosta. Rättiväsyneenä ja onnellisena asetuin äiskän jalkoihin. Uni tuli heti, molemmille.

Illan lämpimimmät halit ja ajatukset teille kamut. Viivi ja äiskä