Äiskä katsoo ja mä otan osaa. Siis tuntitolkulla urheilua. Tänään kai jatketaan samoissa merkeissä, mut vielä on aikaa siivota rönsyilevää kuvagalleriaa. Aamunavaukseksi äiskäni kehui mua vuolaasti: voi miten kiltti olit kun et viritellyt herätys- seremoniaasi aamulla. Mä siihen: Ku väsytti niin. Ja tosiaan. Huomasin etten viitsinyt mennä ees aamutoimiini. Kuulin ruokapussin rapinan ja aattelin: Taas maksaa liivattees, kuka jaksaa! Äiskä pian: Onko kuulos heikentynyt. Tsop, tsop, sassiin, ettei murkina happane. Hapatkoon, tuumin ja jatkoin torkkumist. Annoin äiskän selata lehtensä, ottaa kourallisen pillereitään, pureskella näkkärinsä, luumunsa ja voileipäkeksinsä, siemaista kaffeen ja jogurtin. Siellä se muona jatkaa happanemistaan. Mitä välii. Luulkoon äiskä et oon kipee. Tai oonkin. Kaipaan niin vietävästi haleja ja rapsutuksii ja äiskä vain askartelee ikivanhojen kuvien kanssa. Kamut myötätuntoo, please. Äiskä on niin jättetyhmä kaksion valtias. Tsau