muistoja, aina vain muistoja. Mäkin muistan ku 11.9.2001 lentokoneet osuivat Amerikas tarkoin valittuihin kohteisiinsa. Äiskä tuijotti päivätolkulla uutisii maksullisilta kanavilta. Jannen isään New Yorkissa pidettiin yhteyttä ja saatiin todellista tietoa ihmisten arjesta siellä. Janne keräsi seuraavina viikkoina kaiken julkaistun materiaalin pinoksi kirjoituspöydälleen. Velipuolen Michaelin äiti oli aloittanut työnsä WTC tornien läheisyydessä ja joutunut näkemään ihmisten kuolemanhyppyjä torneista. Mä muistan tuon vielä selvästi ja sen kuinka sanottiin presidentin ottavan viidakon lait käyttöönsä. Terroristit onnistuivat täysin. Pelko jäi pysyvästi kovertamaan mieliämme. Pelon pelon pelko kylkiäisineen. Pelokkaana kissana luulen tietäväni mistä napsutan. Äiskäkin tekee kauheesti töitä voittaakseen vapinansa. Katkeruuden. Vihan. Kaunan.

Mutta tänään: aurinko helottaa kaksioon. Päivä on mitä parhain. Rutiinit tehtiin onnistuneesti. Yöunet venyivät tolkuttoman pitkiksi. Lapset kirmaavat pihalla. Nanna on kylässä Lahdessa. Janne töissä. Äiskä lähtee hakemaan murkinaa kaupasta. Se aikoo kävellä samalla pienen metsälenkin. Mä makoilen oranssil tyynylläni ja toivon et äiskä muistaa tuoda nurtsimaistiaisii.