Pyyhälsin eestaas hurlumkeikkuu asennossa parvekkeen,eteisen, parvekkeen- vessan, parvekkeen- olkkarin, parvekkeen- kirjahyllyn ja parvekkeen- olkkarin väliä. Testasin äiskää. Kaiteille en hyppinyt. Äiskä salakatseli. Lopulta otti Nikonin. Räpsi kymmeniä otoksia. Hyrisi tyytyväisenä. Meni valtaistuimelleen. Kurkki parvekkeelle. Luki kirjaa. Mä kyllästyin märkään luukkuuni. Tuuli vietävästi. Tassut lipsu pinnoituksel. Tuoli haisi vanhalle homeelle. Se oli nihkeä. Mun nahkakaan ei ottanut rauhottuakseen. Mä päätin lähtee koriini.

Tulin ovelle. SE OLI KIINNI. "Apua," naukasin. Äiskä ei kuullut tai ei välittänyt. Mä menin paniikkiin. Yritin kurkkii oven lasista. Raavin uksen pintaa. Huusin: "Äiskäää, mä kuolen tänne. Myrsky repii mut palasiks."

Viimein äiskä näki mut ku meni lämmittämään kahvii. Se aukas oven: "Voi sorry viiveli. Teko ei ollut niin paha kuin tarkotus." "Eiii," kiljasin: "Mitä sä sit tarkotit?" "Vitsi, vitsi," nauroi äiskä. "Ei toisen tunteil saa leikkii;" sanoin allapäin. "Leikit itsekin," ivas äiskä.

Pyydeltiin siinä tovi toisiltamme anteeks. Siliteltiin. Mä lipasin äiskän poskee. Äiskä anto nekkusuukon! Huh!

Mietin hetken ja sit ponkasin eestaas parveke- eteinen- parveke.

Täs revin äiskän parvekekledui. Sain hyvän otteen ja reiän hihaan.