Pikku ihminen tuli sit viimeinki kylään. Mä otin osaa äiskän iloon ja annoin sen silittääki mua. Enempää en suostunu joustamaan tälläkertaa, vaan hipsin sellaiseen piiloon, ettei ne mua löytäneet tuntikausiin. ¨Näin kameran salamat ja täytyy myöntää et teki mieli tulla menoon mukaan, mut pidin pintani, ettei piilo paljastuis. Mulla kun on tää yks mahdollisuus, niin ei passaa lipsua yhtään. Pikku- ihmisen isi laitto tätä läppärii parempaan kuntoon. Äiskä tätä aina yrittää korjailla, mut se ei saa aikaan ko vahinkoo. Näytön täyteen ylimääräsii kuvii ja muita toimintahäiriöitä. Sit se itkee, et auta nyt Viivi mua. Ihanko mä jotenki osaisin. Oon mä salaa räpsyttäny ko äiskä nukkuu, mut en oo onnistunu.

Tänään kävi muuten ohraset. Äiskä alko heitteleen mulle mungoja. Äkkiä mua tympi koko homma. Mä aattelin, et saa äiskä poimia papunsa, enkä syönyt niistä kuin yhden. Närästi nääs! Äiskä pyöritteli päätään ihmeissään. Se ei millään meinannu uskoo et stoppi tuli. Ite se valittaa mahavaivojaan harva se päivä, mut ei ymmärrä ko mä vaikeroin karvapallojen kurimuksessa. Pikku- ihmistä se kyllä ymmärsi. Kuulin piilooni, et silläki oli maha kipee. Se söi vain bananii. Ei kyl itkeny. Sillä tuntu olevan hauskaa. Se sai sovitella äiskän lasejakin. Ei tule kuuloonkaan, sanois äiskä jos mä sen laseja havittelisin.

Mietin tässä mitä me illalla tehtäis. Tänään eivät mailat viuhu televisiossa, joten, joten tyhjää tulee olemaan, jos rehellesiä ollaan!