Ainekset olivat jo vanhentuneet, mut äiskälle kelpaa kaikki. Nyt on rasiat pakattuna ja syöjä onnellinen viikon sapuskoista. Ei ole nirso, ei meidän äiskä, ei todellakaan. Se on jemmannut Lidilin seitiä pakastimeen ja kypsentää sitä lisukkeeksi tarpeen mukaan. Myös mulle. Tottakai. Sokrut ovat olleet jo pitkään hyviä, aamulla, päivällä ja illalla. Viikonloppuna Nanna riemuitsi, kun osasi pistää äiskää sormeen ja mitata sen vesisokerin. (Nannan ilmaisu verensokerista) Ja kun ruoka ei maistunut pikkuihmiselle hän sanoi: mä en voi syödä kun vesisokeri nousee. Mulla nousee karvat pystyyn: pelkään niin että jonain päivänä äiskä keksii piikittää muakin. Toisaalta onhan kissoillakin sokeritautii. Mulle kyllä riittäis nää allergiat. Melkein kaikki valmismuonat aiheuttaa kutinaa. Varsinkin kintuissa ja suupielissä. Pillereitä en suostu syömään. En. En. En.

Päiväunien aika. Äiskä kuunnelkoon kirjaansa silläaikaa.