Äiskä aneli illalla: "Please, älä sitten herätä mua mouruamalla oven takana." Mä muistin pyynnön. Tavoistani poiketen ilmoitin ku Hesari putos ovien väliin, ruoka loppui kulhosta, pissin lootaan ja ilmoitin myös ensimmäisen töihin lähtijän kerroksestamme, mutta aamun avauksen jätin naukumatta. Siitä huolimatta äiskä hilautui olkkariin tarpeeksi nukuttuaan. Mä sain pidennetyt masurapsutukset ja rasvaa kinttuihini. Olin järsinyt jalkojani antaumuksella yön pitkinä tunteina. Äiskä mutisi etteivät yön herätykset olleet kovin solidaarisia. "Ai, mitä," naukasin. "Et piitannut mun unieni laadusta," Taas nolotti aktiivisuuteni. Mä en tiedä miten tuon kanssa pitäisi elää. Kaikesta tulee sanomista. Kintuista, nokan väristä, harvenneista ohimokarvoista, turkin kiiltävyydestä, kynsien terävyydestä ym. ym.

Ollaan me silti toisillemme rakkaita.

Rakastuksia teillekin kamut!