Mä oottelin kotona äiskää. Ulkouksen napsahduksen jälkeen tarkistin pääsenkö parvekkeelle. EI. Oven haka makas tiiviisti varmistimessaan. Seuraavaks löntystelin makkarin uksel. Tönäsin nekul ovee. Se aukes. Sydän hypähti rinnassa. Pistin äiskän petiin pitkäkseni ja heräsin vasta ku oveltä kuulu: "Onko täällä ketään kotona." Äiskän naama loisti. Se heilutteli avain- nippuu mun nokan eessä: "Kato Viivi näitä. Mä kävin nuuskimas meidän uuden kodin." Ja äiskä kerto et kaksion iso parveke on varustettu kunnon puisilla makuualustoilla. Yhteys naapuriin säilyy, vaik sitä on yritetty tukkii kovalevyl ja pehmokisu roikkuu siinä muka esteenä. Vau, naapuris asuu kissa. Oon ihan täpinöis. Toivon et katti on vanha rouva, jonka mahanahat hiukan roikkuu ja hermot on kunnos.

Äiskä on innoissaan hyvin varustetust keittöst. Pakastin, liesituuletin, paljon kaappeja ja pieni pöytäkin sinne mahtuu, mulle isompi ruokailupaikka ja makkariin pääsee liukuovest. Aion opetella liuùttamaan sitä ylläriksi äiskälle. Sit siel on samas rapus hissin vieres pesutupa, kunnon lämmin varasto, kerhohuone ym. Ja jos satun tippuun kolmannest kerroksest, tömähdän pehmeelle nurmikolle. Naapurustossa asuu ainakin Somaliperhe. Äiskä ehti jo tavata niitten murkkuikäsen pojan. Pihapiiri näytti leikkitelineineen viihtyisält. Varmaan Nanna tykkäis leikkii siel ku käy mummul kyläs.

Verhoja ym,.pitää hankkii, koska ikkunat ovat korkeemmat ku täällä. Meidän pissipaikkaa peittää kaakelit ja puinen katto. Sieltä löytyi kaappitilaa kiitettäväksi kuin myös eteisest.

Hyvältä näyttää, sano äiskä. Päätöksen sinne jäämisest voi tehdä myöhemmin ja ne aiko puoltaa et Janne sais tän asunnon kun remontti valmistuu, mutta luvata eivät voineet vielä.

Taidamme laittaa iltapalaa. Mulle ois tarjolla kanaa liivattees ja mungoi.