Äiskä sanoi: "Mitähän Viivi jos ryhtyisit harjoittelemaan lukemista ja kirjoittamista Nikonia apuna käyttäen." Mä kattelin simät pyöreenä äiskää ja naukasin: "Oot tosiaan tullu kuuhulluks." Ja äiskä: "Käytä kuuta apunas ja kokeile hommaa kun se kumottaa komeimmillaan."

Sit äiskä näytti mallii miten "juustosta" muokataan kirjaimii. Opetti tavuttaan sanoja ja laukasi: "Kato nyt, ei tarvita muuta kuin epävakaat näppylät ja sullahan tuo liikekieli on huikeaa kuin salman välähdys."

Mä en oikein uskonu äiskää. Annoin sen häärätä ja kohdistin tuijotukseni katossa kyyhöttävään paistiin. Pitkä- ja hoikkakoipinen otus lensi sisälle. Tuli kai äiskää karkuun. Kuka sen hyörinää kestää, aattelin ja jatkoin kiikarointii.

Ennen nukkumaan menoo kateltiin otokset. Päätettiin et muokataan ne yön jälkeen. Aamu meni niis tavanomaisis kiekurois. Sit äiskä otti läppärin ja huomas et se on jumis. Siltä kului tunteja läppärii tohtoroides. Päivityksii. Kokeiluja. Selityksii. Noitumist. Jurotusta. Syömistä ja kahvia kului. Ja viimein kone suostu yhteistyöhön. Äiskä näytti polleelt. Se sai väkerrettyy mulle tuon "Kuu- Viivin." Laitan sen tänne niin tekin voitte todistaa et kuulla ja Nikonil pystyy kirjottaan.