Junamatkalla hautajaisiin muistelimme Raijan kanssa isää. Ihmeellinen oli isä ollut.

   Kirkko ja seurakuntakoti oli koristeltu käpykuusenoksin. Joka kymmenes vuosi on hyvä käpyvuosi oli isä joskus sanonut, se kymmenes sattui sopivasti, mietimme, kun nostimme kynttilän ja maljakon käpyineen isän kuvan viereen, - ilme oli levollinen, vanhempana ahdistus hellitti, elämä löysi uomansa.

   "Ei avata arkkua, sanoi äiti. Ruumis on varmaan jo painunut."

   Kirkas marraskuun aamu, pihlajassa kävi talitintti tuomassa terveiset haudan takaa. Isän kuolema oli kaunis, merellä ystävän syliin. Hautajaisissa tunnelma lämmin, jopa hilpeä.