naukaisin aamulla klo 6.30. Äiskä vääntyi istualleen, kaappasi syliinsä ja kantoi olkkariin. Se painui takaisin pehkuunsa. Pian soi kuorsaus. Herättyään tuo puhkes puhumaan: "Miten sä pääsit makkariin katti?" En virkannut mitään. Äiskä testaili rikkinäistä liukuovee ja mutisi: "Et mahdu tästä, vai mahdutko?" Tuu näyttämään kuinka tempun teit? Mä kierin ja kihersin matolla. Uudet metkut mielessäni mittailin oven rakoa. Pimeässä äiskän pystyi ohittamaan helposti. Sängyn alle vei suora reitti verhojen ja patterin välistä. Äiskän nukahdettua oli varminta kääriytyä tuoliin horrostelemaan. Ja aamulla. Pam. Maha muljahteli tassujen alla.

Äiskä rukoili mua lopettamaan hieronnan. Mutta kun vauhtiin pääsee, ei moottoria sammuta mikään.

Sitä minä ihmettelen, ettei äiskä tykkää yllätyksistäni.

Ei kai mustakaan. Ei mistään.