kysyi äiskä ja läppäs nekun alle lääkelistansa. Mä kaivoin kaapista sen tuhat pilleripakkausta, terotin kynnet ja ryhdyin hommaan. Tunti kului. Ja toinen. Vein kaikki kolme taburasiaa äiskän tarkistettaviksi. Sydämelle ja suonille viis lääkettä. Mielialaan kaks. Diabetekseen samoin. etc. Ja silmien kostutukseen. Ja nokan parhaaksi. Ja keuhkoputkien avaamiseen. "Mullakin on kuivat silmät", naukasin. "Saat lainata mun tippoja", kuului armelias vastaus. Jatko aiheutti paniikin: ja tänään rasvataan sun nahka, aloitetaan tiukka ruokavalio ja häädetään madot. "Mulla mitään matoja oo", kirkasin. Pistin villakoiriin vipinää ja löysin itteni kaapin perimmäisestä nurkasta. Äiskä maanitteli kortisonituubi kourassaan: tuu kulta, tuu nyt, kultapieni ei tää satu. Haisi kuvottavalle ja houkuttelu muuttui entistä imelämmäksi: äiskä rakastaa Viivii, tää on sun parhaaksi. Tiivistin asentoa nurkassa: siinähän lepertelet äiskä rukka, sulla muuta rasvattavaa oo ku omat kintut aattelin ja nukahdin turvapaikkaani. Näin unta kimppuuni käyvistä hirviöistä jotka raatelivat nahkani verille. Itkin unissani. Heräsin siihen ja kipaisin äiskän viekkuun. Sain piiitkät silitykset, rapsutukset ja ruokaa. Kyllä helpotti. Terkkuja: Viivi ja äiskä