"Saat olla parvekkeella kun olet ollut niin tottelevainen". Minä siihen itsekseni mutisten; "Tottelevainen", "totta vainen" "totta vai en,,,en totta vie en,,,,en tottele vain en,,,en en totta vie,,, en!

Mietin mitä äiskä tarkoitti. Samassa ritilälle lehahti rastas. Se keikisteli ja napsutti mulle. Nauro, ettei mussa oo kissaa, ei sitten yhtään. Annoin sen aukoo nokkaansa. Ajattelin, ettei se musta vähemmän kissaa tee, vaikka pilkkaakin. Oma on häpeä. Nolaa itse itsensä.

Se teki syöksyn mun päätä hipoen. Silloin kihahti päässäni. Se aloitti just virnuiluaan.

Istui mellevänä ritilälle. Mä räjähdin siivet selässä sen kimppuun. Kynnet hipo pyrstöä. Sain otteen ritilästä. Se antoi periksi. Roikuin ilmassa. Sitten putosin alas. Tälläkin kertaa parvekkeen puolelle. Äiskä kuuli räminää. Se huus naama punaisena; "Heti pois sieltä parvekkeelta." Mä putsasin pölyistä turkkia niin kuin mitään ei olis tapahtu." Äiskä; "Eikö sana kuulu."

Häntä paljasti mut, ku livahdin ovenraosta olkkariin. Yritin mielistellä. Kiersin äiskää ko kuumaa puuroo. Nuolasin säärestä. Heittäydyin matolle evät levällään. Kehräsin. Äiskä vinkasi äkeissään; "Turha vaiva, parvekkeelle et pääse enää yksin, tuliko selväksi?"

Se siitä sitten!