"Tuu kuvaan äiskä mua vainoo pitkänokkanen varjo." Äiskä ei kuullut kutsuani, se penkoi keittokomeron kaappeja, tiskasi rasvoittuneit kuppeja, laitto vanhat lääkkeet apteekkiin vietäviks, kanto ongelmajätteitä huoltoaseman keräyspisteeseen, kiillotti ainoan kupariesineensä, hyvin palvelleen kuhmuisen kahvipannun. Mä sain tehdä mitä halusin. Kävin välil nukkumas äiskän petis. Herättyäni kiipesin takaisin kaiteelle. Varjo jatkoi kiertelyy ja kaarteluu.

Lopulta Nikon ilmesty ovenrakoon. Räpsy, räpsy ja räpsy.

Tota viimeistä kuvaa en ois halunnu julkasta, mut äiskän mielest mahanahkojen roikkuminen on parasta mussa.

Uskoin sitä. Mitäs te muut niistä sanotte, kysyn vaan.