Kaivelin tohkeissani kokon tummunutta hiillosta. Mustuneet puikulaperunat värjäsivät kädet ja naamat. Naapurin Helleviä nauratti, kun se maistoi hiiltynyttä perunaa. Se sanoi, ettei ollut koskaan ennen syönyt niin hyviä pottuja. Äiti sanoi, että me voidaan hakea ja laittaa niitä lisää kypsymään, koska hiillos ei sammu vielä pitkään aikaan. Me saatiin jäädä keskenämme lehmihakaan, kunhan varottiin, ettei polteta ihteämme. Lopuistakin perunoista tuli tosi hyviä. Vielä kun laittoi voinokareen halkaistuun puikulaan, se vei kielen mennessään.

Pyhinä sitten syötiin mämmiä, niin että napa rutisi ja käytiin vielä kaivelemassa tuhkan seasta loppuja herkkupottuja.