Vuorenjuuresta puuttuu jotain. Täältä puuttuu avoin lakkihylly. Muinoin ku löysin tän paikan, äiskä etsi mua tuntitolkulla. Luovutti ja etsi sit lisää. Mä makasin litteenä huivien takana. Hihittelin. Hykertelin. Venyttelinkin. Ja äiskä huhuili. Hämmästeli. Konttasi kaksios ja vaikersi: "Missä ihmeessä se katti luuraa." Mä nukahdin kesken etsinnän. Tuo kuuli kuorsauksen, nosti vaatemyttyy ja kikatti: "Ei oo totta, Viivi elämäsi piilo, kertakaikkiaan." Se kutitteli mun mahaa. Mä haukottelin et leuat lonksu. Venyin piiitkäks. Nousin nelikon päälle ja pamahdin lipaston kannelle.

Tämä kaikki tuli mieleeni ku pe ja la pakoilin Nannaa kirjahyllys. Aattelin siellä säälien Banzoo, jolle ei piiloja juuri löydy. Onneksi se saa henkästä ku Janne tulee Nannan kanssa meille.

Tänään äiskä jaksoi käydä asioillakin. Januviat, sun muut lääkkeet loppuivat ja kuulokkeet hajosivat. Ruokaakin oli niukanlaisesti. Nyt ei ole. Maiskis mahani täyttyi tuossa tuokiossa sardiinist liivattees. Nyt ollaan ruokalevol.

Leppoisaa maanantai- iltaa kamut!