"Tui, tui muru mitä siellä majassas koisaat tuu tuuppa kattoon vaak, vaak vaakkua!"

Mä luulin et näen unta. Puristin silmii kiinni ja vannoin et en petä äiskää. En mene retkuun, en en. Mut harakanpoikanen jatko: "Raak, raak kissan lässy, sä se et osaa lentää." Raottelin silmii ja totta tosiaan peltikatol viittoi pyrstö: "Tännepäin kulta. Täällä paistit pörrää suoraan suuhun:"

Se ketku jatkoi viittomistaan. Mä näin herkkui sen ympärill ja sit tassu valaistui. Tassu kuiski korvaan: "Äiskäs antaa kyl anteeksi."

Mä seurasin pyrstöö. Lensin. Sain siivet selkääni. Tein upeit syöksyi kohti paistei. Söin ne ilmas hitaast nautiskellen. Toivoin et äiskä näkis mut siipineni.

Ja näkihän se. Nikon ikuisti kaiken. AIVAN KAIKEN :-)