Oon ravannut tätä kaidetta ees taas ku äiskä ei jaksa leikkii. Naukasin: "Kyllä sä Nannan kanssa jaksoit." Äiskä siihen: "Nannaa näen niin vähän, siksi jaksan ne muutamat tunnit touhuta." Mä: "Kannat sitä, konttaat, ryömit, laulat, lirkutat ja annat heekkui." Äiskä: "Tavallista kotiruokaa annoin." Mä: "Se hais paremmalt ku mun einekset." Äiskä: "Et oo suostunut syömään kuin niitä." Mä: "Jauhelihaa söisin." Äiskä: "On kyllä tarjottu sitäkin." Mä: "Kauan sitten." Äiskä kaivoi jääkaapist paketin, avasi sen ja pudotti kippoon punasen kokkareen. "Tuossa sulle herkkua," se sanoi. Menin haistelemaan klönttii. "Tuota ei oo tarkoitettu kissoille," marisin ja hyppäsin kaiteelle. Äiskä otti fikkarin ja liikutteli valojuovaa kirjahyllys. Mua yhtään kiinnostanut!  Sanoin: "Haluan kissojen kiipeilytelineen ja tunnelin, uusia hiiriä, palloja, narua, hyrrii ja pehmoi." Äiskä väitti et kirjahyllyt ajaa saman asian ku kaiken maailman telineet. Sit se lohkas et saan käyttää Nannan lelui. Äiskä ei edes halua ymmärtää mua. Menen tästä repimään verhoo.

Kamut, verhon repiminen teki mojovan säväyksen arjen harmauteen. Kynnet lähti!