Mun lokero, mun ikioma lokero. Äiskä sano et voin terotella täs kynsiäni niin paljo ku sielu sietää. Sen mielest tuoli on jo pilalla. Minusta parhaimmillaan. Oonki vedellyt noita tuolin poskia mennen tullen. Vielä äiskä ei oo sanomisiaan katunu. Se kuvailee vanhoja otoksia ja tunkee niitä mun blogiin. Pelkään et blogini täyttyy äiskän lapsuuden muistoist. Jos tuo vauhti viel kiihtyy taidan naukasta pari valittuu sanaa.

Nyt äiskä naukaski: "Huh ku sydän hakkaa. Pitää vissiin mitata verensokerit." Mittari näytti 5.3. Äiskä alko lämmittään ruokaa. Tänään se ottaa eka kertaa myös toisen ateriainsuliinin.

Insuliiniterveisiä!