Mä makoilin onnessani lähellä äiskän kainaloo ku pamahti. Hypättiin kymmenen senttii ilmaan. Noin about!  Ei tajuttu mistä on kyse: uutisista saimme valaistusta asiaan. Tänäänkin raskaat pilvet vaeltavat taivaalla. Pouta taisi ennustaa lisää sateita. Syvältä ovat ilmat. Mun mielestä. Ei äiskän: se rakastaa olla näkymätön. Sukeltaa pimeään. Olla rauhassa. Aatella omiaan tai kuunnella kirjoja. Ehkä lukeakin, jos silmät alkavat kestämään tavaamisen.

Päiväni aloitin herkuttelemalla maitonapeilla. Äiskä tropeilla, kaffeel, leipäpalalla ja mansikoilla. Pari pipariakin näytti vilahtavan masuun.

Mä peruutan osallistumiseni pressakisaan. En jaksa laatia uskottavaa ohjelmaa. Mulla ei ole puoluetta tukena, eikä äiskä aio antaa eläkkeestään vaalirahaa. Tämä nyt on kuin Soinin tsoukki. Olkoon. Häpeä haihtuu aikanaan, lohdutti äiskä. Oon virran vietävissä. Toisinaan.

Arvatkaa mitä katselen kuvassa? Tsau!