Siitä on jo aikaa kun pääsin teroittamaan typistettyjä kynsiäni punaiseen räsymattoon. En muista oliko se sallittua. Siitä viis, oli tai ei: mä testasin maton sopivuuden naskaleilleni. Olisin kelpuuttanut tämän, vaikka ikiomaksi raapimaräsymatokseni. Erityisesti tykkäsin väristä. Nähtäväksi jää, pääsenkö enää koskaan tähän kyläpaikkaan. Äiskä väittää ettei mun kanssa voi matkustaa, koska pelkään liikkuvia autoja ja junia. Erityisesti junia. Myönnän. Viimeksi menomatkalla huusin suoraa huutoa matkan alusta loppuun. Paluumatkalla pelkäsin viereeni tullutta isoa koiraa. Vaikenin kun se työnsi kuononsa kiinni koriini. Taisin jopa nukahtaa. Äiskä oli mielissään. Olisiko ollut, jos tiesi, miten kauhuissani luulin saavani sydänpysähdyksen hetkenä minä hyvänsä..

Meillekin satoi yöllä lunta. Pakkastakin on. Jonkin verran elämääkin.