kysyin äiskältä kun olin syönyt jo seitsemännen peräkkäisen kana- annoksen. No, katotaan, mutisi äiskä: vaikka sitten kun tämä kirja on luettu. Mä mittailin opuksen paksuutta. "Varmaan 1000 sivua"; naukasin. "Ei ole kuin vajaa 700", oikaisi tuo. "Entä jos ruuat loppuu", huolestuin. "Molemmilla riittää rasvaa sulatettavaksi", kuului kommentti.

Illemmalla raahasin repun ruokapöydälle ja tiuskasin: "Nyt lähet siitä markettiin." Äiskä tiivisti lukuasentoaan. Vaikeni. Vaikeni kuin muuri. Toivoton tapaus, aattelin. Ja vaikenin. Päätin vaieta lopuksi elämääni. En nau´u papereista. En ilmoita posteista. En vieraista. En mistään. En. En.

Kuka lohduttaisi Viiviä?