jo joskus klo 9.30. Aurinko paistoi. Pakkanen paukkui. Yön rauhallisuus kai auttaa äiskää herämään ihmisten ajoissa. Tein päätöksen etten enää koskaan, en ikuna mourua makkariin yöllä. Kerroin sen äiskälle, johon äiskäni: mahdatko muistaa vielä viikon kuluttua? Tietysti, vastasin. Joopa, joo, sain vastaukseksi. Ei se usko, aattelin: pitää keksiä joku muisti systeemi. Lappu laatikon päätyyn tai jotain vastaavaa. Pakko muistaa. Ihan pakko.

Tavallista pitempi päivä tiedossa.

Uusia äänikirjoja pinossa.

Kauppaankin pitää mennä, vaikka lumiaura kasasi esteen polun alkuun.

Kai tämä tästä.